Powered by Typeform
Hallituksen on asetettava merkittäviä vaatimuksia turkistarhaukselle
Marinin hallituksen kaudella 2019–2023 on käsittelyssä kaksi lakikokonaisuutta, joissa on mahdollisuuksia kieltää turkistarhaus tai parantaa eläinten oloja: eläinlaki ja turkisasetus. Tänä vuonna käsittelyssä oleva turkisasetus on jäämässä pettymykseksi, kun uusia merkittäviä vaatimuksia turkistarhaukselle ei olla valmiita tekemään. Muutokset ovat vaarassa jäädä kosmeettisiksi.
Suomalaisista 74 % vastustaa nykymuotoista turkistarhausta. Suomalaiset haluavat turkiseläimille huomattavasti lisää tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Tarhauksen jatkumiselta nykyisellään puuttuu kansalaisten tuki. Turkistarhaus tulee lakkauttaa Suomesta mahdollisimman pian.
Niin kauan kuin tarhaus jatkuu, eläinten oloihin on tehtävä merkittäviä parannuksia. Eduskunta on jo vuonna 2013 hyväksynyt valiokuntamietinnön, jonka mukaan turkiseläinten hyvinvoinnin riskitekijöihin kuuluu pito-olosuhteiden yksipuolisuus, kuten virikkeettömyys ja monikäyttöisen tilan puute.
Turkiseläimet ovat villieläimiä, jotka elävät turkistarhoilla pienissä häkeissä vailla mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Minkeillä ei ole mahdollisuutta uida tai kiipeillä eikä ketuilla kaivaa. Eläinten reviiri luonnossa on turkishäkkiin nähden valtava ja asuttaminen aivan vieri vieressä verkkopohjahäkeissä aiheuttaa eläimille stressiä.
Turkisalan osuus Suomen viennistä on vain noin puoli prosenttia, vaikka sen taloudellisia vaikutuksia usein kiitellään. Turkistarhausta myös tuetaan julkisista varoista useilla miljoonilla euroilla vuodessa. Tarhaus on osoittautunut taloudellisesti epävarmaksi ja poliittisesti epäsuosituksi elinkeinoksi. Hallituksen olisi vastuullista valmistella tarhaajille sosiaalisesti kestävä reitti muihin ammatteihin.
Suomen on aika siirtyä kohti kestäviä elinkeinoja. Kansalaismielipide tukee merkittävien parannusten kirjaamista turkisasetukseen ja turkistarhauksen alasajoa Suomesta. Me allekirjoittaneet vaadimme, että matkalla kohti täyskieltoa tarhaukselle asetetaan välittömästi seuraavat vaatimukset
1. Verkkopohjahäkeistä on luovuttava.
2. Eläimille on taattava mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen, kuten minkeille uimiseen ja kiipeilemiseen, ketuille kaivamiseen ja supikoirille talviunen nukkumiseen.
3. Kaikkien häkkien kokoa on merkittävästi kasvatettava.
4. Eläimillä on oltava jatkuvasti pääsy häkin koko tilaan (eli kaksiosaisen häkin toista osaa ei saa sulkea).
5. Kaikille eläimille tulee taata jatkuva sulan juomaveden saanti.